lauantai 18. kesäkuuta 2011

Lauantai on leipomispäivä


Tänään olikin vaan kotipäivä, saatiin vähän siivottua yms. Ihan hyvä välillä pyhittää yks päivä kodillekin niin ei vallitse aivan älytön kaaos jatkuvasti. Tänään oli sopiva sääkin siihen puuhaan, kun oli pilvistä ja välillä satelikin.

Päätin sitten tossa alkuillasta, että voisi leipoa jotain kun pakkasessakaan ei ole mitään hyvää ja sopivaa vierasvaraa (tai muuten vaan herkkua armottoman makeannälän iskiessä :D ) Elikkäs tein litran pullataikinan. Osasta syntyi voisilmäpullia ja osasta korvapuusteja. Tuli herkullisia, niitä tossa jo syötiinkin maidon kanssa. Loput sitten pakkaseen.


Tässä herkullisia pullia, tuli aika mahtavan kokoisia. :)

torstai 16. kesäkuuta 2011

Paluu bloggaamaan

Viime tekstistä on aikaa puolitoista vuotta, huh. :)
Noh, nyt seuraa paluu linjoille taasen. Päätin vähän laajentaa tätä blogin tarkoitusta kun noita leipomuksia ei tule niin paljon kuitenkaan tehtyä. Ainakin näin kesällä aion blogata myös puutarhasta/pihasta. Olen vielä aika noviisi puutarha-puolen asioissa, mutta tekemällähän sitä oppii.

Asutaan rivaripäädyssä, jossa on ihan mukavasti tuota pihaa. Tällä hetkellä siellä kasvaa mm. auringonkukkia, kehäkukkia, vadelmaa, mustaherukkaa ja tuoksuhernettä. Näistä kaikista lisää myöhemmin.

Tässä postauksessa päätin esitellä blogin nimen inspiraation eli Penni-koiramme, joka kovasti touhuaa apuna hommassa kuin hommassa, erityisesti niissä pihahommissa! :)


Penni poseeraa kotipihan ruusujen edessä

Penni on narttu ja rodultaan jackrussellinterrieri. Syntymäpäivä on 5.6.2006 eli ikää tuli äskettäin tuo 5 vuotta. Penni on hankittu Firette's kennelistä ja neidin virallinen nimi onkin Firette's Remember Me. Vanhempina Firette's Odette ja Tsarodej Jack Ozzie.

Kuten jo tulikin ilmi, on Penni erityisen avulias tapaus ja mukana hommassa kuin hommassa, vaikka välillä siitä taitaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Ihan parasta pienen koiran elämässä ovat pallot! Niihin ei kyllästy ikinä, pallon puutteessa kelpaa rakas frisbee samoin kaikenlaiset kepit ja tietysti kävyt!
Penni rakastaa myös nakkeja (tottakai!) ja saunomista. Penni saunoo ahkerasti, yleensä keskilauteilla, mutta jos oikein paleltaa niin ylälauteilla.


Penni melontareissulla aaltovahtina :)

Nyt kesällä on kiva kun saa mennä ja tulla takaovesta miten lystää. Penni pysyy hyvin omalla pihalla ja takametsässä touhuilemassa omiaan. Parasta on silti se, kun joku tulee heittämään palloa! Kesän lempitouhuihin kuuluu myös uiminen, melonta ja veneily, onneksi Saimaa on lähellä.



"Laivakoira" veneilemässä